maanantai 18. elokuuta 2014

Summer '14

M: Heippa ihanaiset! Tuntupa muuten hyvältä kirjautua bloggeriin. Muutama sekunti piti pysähtyä ja miettiä, että mikä se käyttäjätunnus ja salasana nyt olikaan, mutta ei onneks kokonaan ollu unohtunu. Voin ihan rehellisesti kertoa miks oon nyt tässä kirjottamassa :-D Kävin pari päivää sitten lainaamassa syksyn ensimmäisen kurssikirjan. Sillä sekunnilla ku istahdin sen kanssa tuohon keittiönpöydän ääreen niin halusinki ihan älyttömästi tulla kirjottamaan BLOGIIN. Hah. En vaan osaa keskittyä blogiin kesällä. Syksyyn taas kuuluu bloggailu siinä esseiden kirjottelemisen kanssa. Toisessa välilehdessä on bloggeri, toisessa wordi. 

Olisi ihan mahdotonta alkaa tässä yhdessä postauksessa kertomaan mitä kaikkea kesään on mahtunu. Mulla on ollu aika erilainen kesä ku ikinä, mutta ihan huippu! Tunnen jo nyt, että tuun haikailemaan monesti kesän 2014 perään. 

hääthääht

Maailman kaunein päivä oli, kun mun sisko meni naimisiin. Oli myös ihana päästä hetkeksi kotikotiin ja nähdä näin paljon ihania, joita näkee liian harvoin. #Grønwedding 


Desktop23

Muutto oli kesän alussa ja rakastan tätä uutta pienoista asuntoani, joskin usein haikailen mun ja Heidin asuntoon James Arthuria kuunnellessani tai samoja tuoksukynttilöitä poltellessa. 

Desktop22

Töitä oon kyllä saanut tehdä. Välillä oon laskenut päiviä koska loppuu ja välillä sitä vaan toivoo, että eihän tää pliis lopu ikinä! Vielä pari viikkoa jäljellä. // Ihana kesäretki tyttöjen kanssa <3

kalender

Ja tästä se alkaa, uus lukuvuosi! Mulle syksy on kaiken uuden aloittamisen aikaa, paljo enemmän ku uusivuosi. Voin vaan hymyillä aina, ku astun ulos ja siellä tuoksuu syksy. 

"Autumn is a second spring when every leaf is a flower." - Albert Camus

-MARI-