maanantai 17. maaliskuuta 2014

YLIOPISTOSSA PART 2

H&M: Part ykkösen löydät täältä!

Niin joo, täähän piti julkaista jo viime perjantaina... Voin kertoa, että siinä vaiheessa koko yliopisto tuli vaan niin ulos korvista, ja oltiin kovasti viikonlopun tarpeessa, heh. Mutta nyt uudella yrityksellä! Tuntuu vaan vähän siltä, että on niin paljon asiaa mitä sanoa, ettei osata edes muodostaa näistä loogista kokonaisuutta. Mutta me yritetään parhaamme, ja jos joku jää kaivelee, nii pommittakaa kommenteilla! :-)

image (48)-001

H: Mulla, kuten varmaan kaikilla muillakin, oli ennakkoluuloja yliopistoa kohtaan ennen sinne menoa. Mää luulin, että musta ei todellakaan ois siihen hulluun pänttäämiseen ja kaiken maailman tieteellisten esseiden kirjottamiseen. Luulin, että kaikki jotka opiskelee yliopistossa on nörttejä ja että mulla ei ois mahdollisuuttakaan ees päästä sisään. No, asiahan ei näin todellakaan ole. Mää esimerkiksi oon maailman keskivertoihminen ikinä. Lukiossa sain ihan joka aineesta (paitsi taideaineista..) päättötoikkariin kasin, ja ylioppilaskirjoitusten tulokset oli 5xM(ruotsi, matikka, enkku, saksa, uskonto) ja äidinkielestä kirjotin E:n. En oo ikinä ollu mikään huippuoppilas, enkä nyt yliopistossa todellakaan oo vieläkää, ja ihan hyvin menee. Kun kursseja on itelle tarpeeks, arki ei oo liian työlästä, ja ihan tällanen peruslukiolainenki pärjää varsin mainiosti. Ja koko ajan oppii ja sisäistää asioita enemmän, ja kirjoittaminen ja opiskelu tulee itelle helpommaks ja tutummaks. Paitsi että viivyttelen vieläkin kaikkien tehtävien alottamista, ja päädyn aina tekemään niitä unissaan deadlineä edeltävänä yönä.. laiska mikä laiska.

Kun aloitin opiskelut silloin syksyllä 2012 Vaasassa, niin en tienny mistään ihan yhtään mitään. En tajunnu oikeen mitä ne opintopisteet on ja miten täällä pitäis nyt sitten opiskella. Mutta kaikkihan aina selviää, ja yliopistotaipaleen alussa vietetäänkin melkein viikko vaan tuutoreita seuraten ja asioita opetellen. 

Aluksi piti tietenkin myös ilmottautua kursseille, ja sekä Vaasassa että Oulussa meille annettiin sellanen lista kursseista mitä olis ihan hyvä käydä näin alkuun. Mulle oli ainakin lukiossakin tullut jo tutuksi tuo kursseille ilmottautuminen ja oman lukujärjestyksen suunnittelu, niin se ei eronnut lukiosta hirveesti. Mutta yliopistossa se juttu onkin, että sun ei tarvi periaatteessa kuunnella ketään jos et halua, ja oot ihan kokonaan itse vastuussa sun opiskeluista. Ketään ei kiinnosta meetkö luennolle vai ei, eikä kukaan tuu sulle sanomaan että sulle on tulossa ihan liian vähän opintopisteitä että kanttiskohan ottaa vähän enemmän kursseja. Mutta se asia, mikä tekee yliopiston niin hyväks ainaki mulle, on just se vapaus: saa ite suunnitella mitä kursseja ottaa, milloin, kuinka paljon ja sen että mikä se omien opisleuiden tahti oikeen on. Ja mää ainakin tykkään siitä, että saa työskennellä ja opiskella tavallaan yksin ja ottaa just sitä vastuuta. Jos ei jaksa mennä luennolle, niin that's okei, jos vaan muistat ite sitte ottaa muut kiinni. Joillaki kursseilla luentojen lisäks on harjotusryhmiä, joissa nimensä mukaisesta harjotellaan kurssin asioita pienemmissä ryhmissä, ja ne on musta ollu kans tosi kivoja, kun sillon voi opettajaltakin helposti pyytää apua, jos(kun) ei asioita ymmärrä.

Lisäksi yliopistossa sää et voi ahtaa sun lukkaria täyteen, silleen että joka päivälle tulee kursseja aamusta iltaan. Yliopistossa yks kurssi on niin paljon työläämpi verrattuna lukion kursseihin. Usein suurin osa kurssilla käytävistä jutuista pitää ite opetella ja lukea kirjoista, ja sitten lisäks kirjoittaa esseitä/tehdä ryhmätöitä luenolla istumisen lisäksi, joten sun lukujärjestys ei kerro mitään siitä kuinka paljon sulla oikeesti on työtä. Se vähän hämää muakin välillä, kun ajattelen että jaa onpas taas rento viikko.. nooot. Jotkut kurssit myös saattaa olla sitten aika iisejä: jos oot luennoilla ja kuuntelet ja pitkin kurssia harjottelet niitä juttuja, nii ei tenttiinkään tarvi sitten hirveesti lukea. Mutta nää jutut varmaan eroaa sitten aikalailla myös alasta, mitä opiskelee.

3754_4822301518307_2100220414_n

M: Mulle on aina ollu suhteellisen selvä juttu, että haen yliopistoon. En oo sitä suuremmin miettiny, oon vaan aina jotenki olettanu nii ja se mukaan sitten myös toiminu :-D On myös ollu aika arvattavaa, että päädyn just Ouluun. Olempas yllätyksetön tyyppi.

Vaikka mulle on aina ollu selvää, että haen yliopistoon nii sinne pääseminen ei ookkaa ollu niin selvää. Oon varsinki pienempänä ollu koulun suhteen hieman epävarma itestä. Ala-asteelta lähtien musta on tuntunu, että mun pitäis olla parempi ja en oo tarpeeks hyvä. Vertasin itteäni kokoajan muihin. Sitten vähän vanhempana lukiossa se lieveni ja olin ihan tyytyväinen keskiverto oppilas. Kouluihin hakiessa sitte se vähän niinku iski taas. Monet illat itkeskelin sitä, että mulla ei oo mitään mahiksia. Mietin vaan miten kukaan ihminen ikinä voi päästä mihinkään kouluun!? Se johtu siitä, että unohdin, että ne muut hakijat ei ookkaan mitään yli-ihmisiä! Ihan normi heppuja vaan.

Yliopistossa opiskelu on ollu aika paljo sellasta niinku ajattelinki, nimittäin mukavaa! Jokapuolella puhutaan siitä, kuinka meijän koulutuksesta kontaktiopetusten määrää on vähennetty puolella. Kyllä niitä mun mielestä on vieläkin aika paljo, varsinki siihen nähen, että läsnäolopakko on aika useassa. Itsenäinen työskentely kuitenki on aika suuressa osassa. Mutta se on mulle ihan okei. Tän talven perusteella parasta opiskeluissa on ollu kyllä opetettavien aineiden opiskelu. Esim. liikuntatunneista, kuvistunneista ja musiikintunneista saa niin paljo energiaa joihinkin kuolettavan tylsiin luentoihin! Tasapaino ja innostus säilyy koko pimeen talven :-) 

IMG_8591

TENTIT

H: Tentit ei mun mielestä ainakaan hirveästi eroa lukion kokeista, mutta lukemisen määrä on vähän eri. Yhteen tenttiin saattaa olla monta paksua kirjaa luettavana, mutta mää en oo ees vielä kovin montaa kirjaa joutunut lukemaan. Tääkin asia varmaan eroaa verrattuina eri alojen opiskelijoihin, mutta meillä on ollut paljo sellasia kursseja, missä koko kurssin diaesitysten läpikäymisellä selviää tentistä tosi hyvin.

M: Mun opiskelujen aikana oon joutunu tekemään pakollisena perinteisenä tenttinä tyyliin vaan yhden tentin. Toisen tentin tein, kun vaihtoehtoinen suoritustapa oli esseiden kirjottaminen. Yleensä kurssit suoritetaan siis erilaisten projektien, esseiden ja ryhmätöiden avulla.

Varmaan yks yleisimmistä kurssinsuoritustavoista meillä luokanopettajakoulutuksessa onkin ne ryhmätyöt. Niitä on paljon, joidenkin mielestä ehkä liikaaki. Kuitenki jos sun ympärillä on sopiva porukka, jonka kanssa aikataulut natsaa hyvin yhteen, ryhmätyöt on aivan huippu mukava tapa suorittaa kursseja. Ryhmätyöt on esimerkiksi yhteisten tuntisuunnitelmien, opetustuokioiden, esitelmien, esseiden tai tenttien tekemistä. Ryhmätöissä myös oppii tosi paljon, koska muut opettaa sulle tosi paljo ja toisaalta jos ite kertoo muille jotain opittua asiaa, se jää sun mieleen vielä paremmin. Win win situation. Ite tykkään.


123tumblr1-002

H&M: Tärkein juttu mikä ollaan molemmat huomattu, niin on se, että sun pitää oikeesti tykätä siitä mitä opiskelet. Koska yliopistossa opiskellaan oman itsensä vuoksi, sua PITÄÄ KIINNOSTAA ne asiat ja sulla pitää olla halua oppia uutta, muuten motivaatiota ei todennäköisesti tuu löytymään. Ja tiiättekö mikä on parasta? Kun sää oikeesti opit jotakin mikä on sun mielestä jännää, ja siitä tulee niin hyvä fiilis että haluat vaan kuuluttaa sen kaikille. Maailmassa on niin paljon opeteltavaa, luettavaa ja kiinnostavaa asiaa, että huhhei.

Saitteko mitään selvää, mitä yritettiin sanoa? Toivottavasti edes jotain irtos! Kiitos ja anteeksi.
-HEIDI JA MARI-

9 kommenttia:

  1. Hei tää oli tosi kiva ja selventävä postaus! Mulla nimittäin alkaa ihan kohta pääsykoekirjojen pänttääminen kunhan saan yo-kirjotukset vaan pois alta. Oon kokoajan ajatellut, ettei mulla tuu missään nimessä olemaan mitään mahdollisuuksia päästä ekalla yrittämällä sisään, mut ehkä mä en vielä ihan kokonaan menetä toivoa. :D Helsinkiin tosin on kyllä vissiin aika tosi vaikee päästä...

    Mutta pointti siis oli, että ainakin mulle tää oli hyödyllinen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo älä todellakaan menetä toivoa, sulla on varmasti yhtä hyvät mahikset ku muillaki :3 Kiva jos oli hyötyä ja tsemppiä lukemisiin!

      Poista
  2. Kiiitos kivasta postauksesta! :) On kyllä hyödyllinen, kun kanssa tänä keväänä hakemassa Turun yliopistoon. Haluisitteko vielä vähän jatkaa Yliopisto aiheesta kertomalla vähän näistä traditioista kuten sitsit, speksit jne :) ? Tiedän et aika erilailla eri paikoissa järkätään, mutta vähän edes minkätyylisiä opiskelurientoja esim siellä Oulussa järkätään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos oli hyötyä :-)) Ei olla kumpikaan käyty yhissäkään sitseissä eikä spekseissä niin ei oikein osaa kertoa niistä mitään. Kuitenkin niitä ja muitaki opiskelurientoja täällä kyllä riittää, ja ihan hyvä meno on mitä nyt on käyny :-D

      Poista
  3. Hei. Oliko se sun huulimalli kuva jossain cosmossa? vai missä lehdessä sen pitikään olla? :) p.s. rakastan tätä blogia!! :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo maaliskuun cosmossa oli pikkukuva blistexin mainoksessa niinku muistaki huulimalleista! Ja kiitos paljon! :-):-)

      Poista
  4. Tsemppiä teille kevään loppusuoralle opiskeluissa! :)

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä postaus! Tsemppiä opiskeluihin!

    http://www.lily.fi/blogit/40-hours-and-counting

    VastaaPoista