tiistai 30. lokakuuta 2012

Food + Music + Friends = Pretty Good Combination

098
gh12345IMG_9435k

H: Tänään juostiin ylipistolta kaupan kautta karkuun tuota jäätävää viimaa mikä ulkona puhalsi niin taas tänne mun luokse. Hytistiin niin paljon että äkkiä vaan sisälle lämpimään ja kynttilät päälle, hrrrrr. Tuleekohan tästä kovinkin useasti toistuva kaava kun kahtena päivänä peräkkäin ollaan jo tänne tultu syömään ja "tekeen läksyjä" :-D Ei mua yhtään haittais heh koska ruoka on hyvää ja yksin on vähän tylsää. Tänään paistettin karjalanpiirakoita, tehtiin munavoita ja rucola-tomaatti-mozzarella-kurkku-pesto-salaattia heee ja juotiin teetä. Assin sanoin oli kyllä "parasta ruokaa mitä oon täällä tämän syksyn aikana syöny yliopiston ulkopuolella" joten NAMIII. Mulla onkin sitte huomenna vähän niinku perjantai kun viimesen kerran koulua tällä viikolla (ja se ABBA-esitelmä yhyyyy onko ihan pakko?!), torstaina sitte käymään Oulussa pitkästä aikaa, ihan jees :-) Ja tajuatteko, ylihuomenna on MARRASKUU. What? Ja se tarkottaa sitäkin että MN lähenee.......!

Love, Heidi

maanantai 29. lokakuuta 2012

I hope you find the love that's true, so the morning light can shine on you

H: Heidi "the yöbloggaaja" täällä hei. Tänään oon mennyt toista kertaa koko syksynä kahdeksaks luennolle, tehny Abba-esitelmää ruotsiksi, istunu silmät lautasen kokosena luennolla josta en tajunnu sanaakaan vaikka se oli ihan suomeks, keittäny kahvia ja paistanu pullaa Hiltsun ja Altsun kans, löytäny randomilla niin hyvän artistin että oksat pois, kuunnellu Little Things by One Direction muutaman kerran (oh mai goooooooooosh nähään se livenä!!!1), tehny leikisti koulutehtäviä mutta oikeesti tutkinu loppuvuoden kalenteria ja suunnitellu kivoja päiviä, vihdoinkin tehny muuttoilmoituksen taloyhtiölle heh, kattonu The Ugly Truth, tuntenu itteni ihan tyhmäksi nauraessani yksin ääneen, puhunu puhelimessa, kuunnellu ton mainitsemani random artistit kaikki laulut miljoona kertaa, ja muokannut ihan pönttöjä kuvia. Näistä on Heidin maanantai tehty 

111 7898+9 oiuh IMG_6678hj1


Good morning for you, good night for me :--)
Love, Heidi

lauantai 27. lokakuuta 2012

Let's learn to put the past behind us

H: Heippa ihanaiset! Tää tyttö on nyt aika happy. Ihanaa olla taas Vaasassa, oliki jotenki hassusti vähän ikävä tänne ja ihmisiäki kans, lisäks tentti on ohi (siitä ei puhuta sen enempää..) ja tänään oli muutenki niin kiva päivä jotenki. Mulla on ihan täys maanantaifiilis, johtunee varmaan siitä että tulin takas tänne ja oli tentti niinku lauantaina nii öö? 

89

Aamulla ku heräsin niin olin kuulevinani sateen ropinaa ulkoa ja olin silleen "no niimpä justiin heti ku mää tuun takas tänne nii alkaa sataan vettä". Mutta onneks kuulin unenpöppörössäni vain harhoja. Kurkkasin parvekkeelta niin oooooooooooi kun maassa oli vielä onneks ihanan valkoinen lumipeite. Miten ensilumi voi tehdä pienen ihmisen oikeesti nii onnelliseksi ja iloseksi, hassua! Ja ilmassa tuoksuu talvi ja se tarkottaa sitä että kohta tulee joulu ja sitte voi mennä kans lasketteleen (hiiiiii ollaan vähä suunniteltu jotain yhteistä reissua näitten tyyppien kaa täällä, voi vitsi ku onnistuis!) ja ulkona on ihanan piristävä ilma koko ajan (jos on tarpeeks vaatetta, vink vink Hilla). Mutta lumi on vaan niin ihanaa. 

678

Tentin jälkeen tänään käytiin kahvilla ja sitten siivoilin täällä kämpässä ja olin taas kerran niin ylpee itsestäni :--D ja olin vielä lisäks niin hyvällä tuulella ku tentti oli ohi, ihan sama menikö huonosti vai hyvin mutta ohi kuitenki. Sitte mentiin istumaan kavereitten kanssa iltaa Villen luokse ja voi että oli kyllä hauskaa. Naurettiin tyhmille yhdysyhdyssanoille ja syötiin piparkakkuja ja homejuustoa :--) Sitteku melkeen kaikki muut lähti baariin niin mää hipsin kotiin ja täällä mää juon teetä, syön piparkakkua ja tumblaan. Paljon kivempaa ku bilettäminen heh. Väsyttää aika paljo ku viiden tunnin yöunilla tässä menty taas pari yötä. JA HALUAN JO GLÖKIÄ mutta äiti sanoi että ei vielä  :-( 

lolllllllll1

Kuvat on otettu sillon ku Aino oli kyläilemässä. Tekee mieli ottaa harja käteen ja harjata noi mun hiukset tossa viimesessä kuvassa :-D Ainiin käytiin siellä Ikeassa ja vihdoin mulla on aika valoisaa täällä!! Ostettiin muutama lamppu ja pari tyynyä ja kynttilöitä ja jeeeee. Käytiin myös ruokakaupassa täyttämässä mun ruokavarastot ja sain myös kahvinkeittimen!! Me so happy.

Kivaa koomatekstiä varmaan tää :-D Pus pus, mää meen nyt nukkumaan.
Love, Heidi

torstai 25. lokakuuta 2012

I wonder if the stars think we're beautiful too

M: Elämä on kivaa ja jäätä on päästy kokeileen vaikken ite hullua vielä ookkaan luistellu (pojat senki eestä, kunnon areena siellä.) Ite oon ollu myös töissä ja huomenna vielä. Jaksaa jaksaa! Ite oon myös tässä tajunnu, että kaikki vaatteet mitä omistan on tyyliin kesävaatteita. PALELEE24/7... Ehkä tähän tottuu kohta tai jotain. Vedenkeitin taas kovassa käytössä. Ja huomenna kerrospukeudun töihin :-)

i taaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaak

Meiltä on joskus kyselty, että onko meillä tumblria ja näin. No ei nyt tässä jaksa alkaa mainostaan meijän omia tumblreita, mutta ollaan huvikseen tehty tollanen oma missä ei reblogata mitään eikä paljo muutakaan, ku laitetaan vaan meijän omia kuvia sinne sillee jou :-D Kiinnostuneet tumblrin käyttäjät niin osoite on siis ttakemeanywhere.tumblr.com! Sinne vaa rebloggailemaan ;D

aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaamu

Ootte super kivoja. XOXO MARI

This girl is on fireeeee...

H: I'm not hehe, mutta soi päässä vaan tuo laulu. Viimestä päivää viedään täällä mökillä ja oon ihan onnellinen että pääsen huomenna takas Vaasaan. Varsinki ku kuulin että siellä sataa nyt lunta, JEEEE! Vähä siistiä, oispa sitä siellä vielä huomennaki. Täällä on ollu kivaa, paitsi että oon niin pulassa siellä lauantain tentissä ku en oo oikeestaan lukenu siihen ihan yhtään. Mun kaikki energia on vaan menny sanojen suomenteluun eikä yhtää siihen asian oppimiseen voi LOL en tykkää koulusta.

Ollaan käyty vähä luontopolkuilemassa, sitte ne meidän söpöt serkut oli tosiaan täällä, sulkapalloa on pelattu, juostu ja vähä telinevoimisteltu (sairaaaan kipee niska mulla hehe) ja käyty keilaamassa ja eilen vielä kasvohoidossa! Ooooooi se oli ihanaa, ja se paikka oli niin täydellinen semmonen rentoutumisjutska ja oisin voinu jäädä asuun sinne.

Kollaasit2 02 Tallennetut kuvat24 tiiii Tallennetut kuvat25

Ja lisäks oon täällä jo monena päivänä pomppinu ja kiljunu ja ollu ylimielissään koska siis Mari ja se LONDON!?!?!?!!? Ehkä niinku parasta ikinä. 

Huomenna Tampereen Ikean kautta siis Vaasaan, ja päivä taitaakin mennä sitte siinä että oiskohan jo aika tirauttaa pienet itkut koska en ehdi lukee siihen tenttiin? Hieno homma Heidi taas. Ja hei lisäksi muuten, mulla on hirvee kuntoiluinto tai siis että motivaatiota riittää mutta MIKSI syömisen pitää olla niin kivaa?? Siis haluaisin sillee kunnolla kuntoilla ja säännöllisesti ja kaikkee mutta ku tiiän että pilaan sen aina kaikilla mun syömisillä nii en jaksa ees alottaa :-D See my problem? Haha.

Love, Heidi

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

I dont need easy I just need possible

M: Heivaaan! Laiskanpuoleista kotielämää viettänyt oon ainaki tän päivän, ku eilen meni hieman myöhään. Tai sanotaanko, että aikaseen, ku puol seittemän aikaan aamulla tuli uni. Mutta just maailman rennointa oli huippujen ihmisten kaa :-) Heräsin myös semiaikasin ku äiti tuli hakeen, ku olin Ainolla yötä tosiaan, nii nyt väsyttää kivasti. Mutta on maailman ihaninta mennä nukkumaan jos väsyttää hulluna, nii ei haittaa :-)

Oon siis vaan peittojen alla ollu ja dataillu ja piirrelly! Sitte toi lintukuva on eiliseltä, ku kävin lenkillä ja yhtäkkiä kuulu tuttu titityy ja vanhat lintukamut tuli moikkaan. Piristi nii hurjasti siivouspäivää, että oksat pois! :)

Downloads

Ja siis ette oikeesti usko mitä mää ja Heidi tehään tulevana helmikuuna: LONDON BABY!!!!!!!! (ja ehkä joku ihme kokoonpano ku one direction, josta ei kumpikaan olla ikinä kuultu nii esiintyy siellä ja saatiin sinne niiden johonki konserttiin (eli ilmeisesti musiikkia esittää) liput nii ei voi olla käyttämättä niitä, vaikka oikeestihhan ei huvittais niinku pätkän vertaaaaaaaa..kuållaan!!) Että sellaisia  päivän(loppuvuoden) piristyksiä!

Huomenna kans tulee yks päivän ja loppuvuoden ja koko maailman piristys nimeltä Sakke tänne :-) Päästään  yhessä vähä testaileen tota järvenjäätä, luisteleeen! Jee, parasta! Ja sitte kaikkea muutaki kivaa keksitään. Can't wait!

XOXO MARI

lauantai 20. lokakuuta 2012

Darling, I'll be yours forever

H: Tervehdys täältä jostain :--D Täällä mä löllöilen vaikka pitäs olla tekemässä kaiken maailman koulujuttuja, jep just nii lauantai-iltana.. Mutta ei se haittaa. Tänään istuin junassa muutaman tunnin ja tulin Lahden juna-asemalle, miten voikaan pieni ihminen olla niin hukassa yhdellä rautatieasemalla :-D mutta sitten pääsin turvallisesti onneks autoon ja ajettiin mäkkärin ja kaupan kautta tänne "mökille". Ei tää paljo mökkiä oo nähny ku on niin siisti place! Hairspray näkyy telkusta ja viinirypäleet on hyviä.

höstlov1
78

Huomenna en tiiä oikein mitä on tiedossa, ainakin meidän söpöt pikkuset serkut tulee käymään täällä Porvoosta ja ollaan niiden kanssa päivä. Ainiin ja pelataan sulkapalloa. En halua edes miettiä missä välissä lukisin tenttiin tai palauttaisin ne korvaavat tehtävät, yyh. Parasta syyslomaa niille joilla se on nyt ja varsinki sinne Ouluun, missaan teitä kybällä :--)

Love, Heidi

torstai 18. lokakuuta 2012

Fiilistelyä :--)

H: Eilen tuntu ihan perjantailta ja tänään kans. Kuin huippua on ku koko viikko on vaan yhtä perjantaita? Eilen tuntu siks perjantailta ku me tehtiin jotain. Yleensä viikot menee siihen kotona makoiluun ja agstailuun kun mitään ei saa tehtyä. Mutta nyt vähä repästiin ja mentiin porukalla sitte Hillan luokse tekeen sikkehyvää pannukakkua :-D Oli kivaa mutta millonpa meillä nyt ei ois. Ja tyypillä on joku hienoin kämppä, oivoi. 

66 11 33 22 89 44 57

Illalla hain Ainon juna-asemalta ja meillä on ollu niin läppää aikaa täällä vaan. Tuolla yhellä on jotku niin random jutut aina että ei voi muuta ku nauraa vaa koko ajan! Just äskön se kysy multa että "mieti ku joku bodais sen sormen". Ööööööö? Ollaan syöty paljon pitsaa ja banaanilastuja, koska Ainoki on karkkilakossa WOO! Kunnon joku karkkilakkotrendi meneillään hoho. Nyt kuunnellaan jotain biisejä jota kuunneltiin joskus riparikesänä, voi nostalgiaa. Vanessa Hudgensia ja Miley Curystä ei kestäääääääääääää :-D Toivottavasti teillä on yhtä kivaa ku meillä? 

Love, Heidi

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Voisin kuunnella nauruasi soivaa kunnes sulaa ikijää

M: Moi! Tääl mä onnelliseti Muoniossa. Mikä on oikeesti masentavampaa, ku että koko facebookin kansa huutaa, että LUNTA! Sitten katon innoissani ulos, enkä mää kyllä nää yhtään mitään. Sitte ku ajellaan autolla kohti muoniota nii johan alkaa näyttää oikeelta. Lunta on ihan niinku sen verran, että voi sanoa että "katso, lunta!" ja sitä riittäis syömiseen asti. Sitte mielissäni mietin, että huomenna teen lumiukon! Ja miten käykään sitte perillä, ku nostan katseen kännykänruudusta jota oon tuijottanu koko matkan ja katon ulos. MUSTAA. Ei lunta missään. Niin epäreilua :-( Mutta ihan sama. En ois halunnukkaa.

Mutta tänään on ollu oikein kiva päivä kuitenki. Aamulla sain tosiaan kuulla, että tänän lähtö kotiin ja ehin sitte näkeen Ellaa ja Tuulia pitkästä aikaa ja oi oli mukavaa ja sitte lähtö tosiaan ja matka meni tosi nopeaa, onneksi..

2012-10-18 marin kännykkäkuvat1

Siinä on ihana medaljonki, jonka Sakke anto mulle (tähän sellanen musta pieni facebooksydän, jota ei enää saa facebookista, ku siellä on nykyään ne chattihymiöt o_o) Sitten toinen on SSX! Oisin laittanu hienon kuvan siitä tähän, mutten jaksanukkaa, mutta anyways haluan kertoa silti, että oon ihan koukussa, enkä tiiän nyt oikein miten selviän, ku täällä Muoniossa meillä ei oo nyt pleikka kolmosta :/ Vaikeita aikoja edessä..Sitte tossa kuva nilkkureista, jotka ostin! :-)

Tulevaisuus häikäisee kirkkaudellaan niin paljo, ettei sinne taas nää yhtään mitään. Huomenna saatan käydä kaupassa, sen verran tiiän. Heippa kivat! (ja taas se facebooksydän)
XOXOMARI

tiistai 16. lokakuuta 2012

You're running now, but someone's chasing you

H: Tänään olen viihtynyt koulussa, maannu sohvalla, ollu viltin alla piilossa syysmyrskyä, syöny jäätelöä, kuunnellu The Scriptiä, lukenu Rävflickorna-novellia ja tirauttanut muutaman hassun kyyneleenkin ku en oikeen ymmärtänyt siitä kaikkea. Joinaki päivinä kaikki on vaan vähän hankalaa.

hGUpD4 on Make A Gif, Animated Gifs


Missing Mari and summer..
Huomenna onneksi ehkä vähän Hillan luona hengailua ja Ainon juna saapuu illalla. Parhautta parhautta parhautta ja vähän vaihtelua :-) Kamerakuvia luultavasti tiedossa siis taas jeeeee pardiiiii. Tämän tytön pitäis vielä jaksaa raapustaa ylös muutama muistiinpano ja sitten päätä tyynyyn ja unten maille. Väsyttääkin jo, OHO. Kellohan on vasta puol 11, aikookohan tää mun unirytmi palata pian normaaliin uomaansa, toivottavasti jippiiii. Pus, ootte kivoja.

Love, Heidi

maanantai 15. lokakuuta 2012

NEITI LUMIA TÄÄLLÄ HEI

H: Mooooooooooooi. Viime viikonlopun fiilikset voi aika hyvin nähdä nuista kuvista.. Ahkeraa opiskelua ja silleen. Ai joo ja vuokrattiin me perjantaina leffa, The Vow ja oli kyllä ihana :-) ja käytiin yhessä kahvilassa joka oli maailman randomein haha, joulukoristeita ja tekokukkia ja ihme tauluja ja joku aasialainen myyjä joka sano meille heipat varmaan joksiki kiinaksi. Sieltä se huuteli että XING CHONG ja mee vaa että joo moikka sullekki hehe. Nauratti vähä :-D Ja suurimmat anteeksipyytöni ikuisista kännykkäkuvista.

Kollaasit1blogstuff

Oon siis ihan oikeesti ollu joka päivä nyt koulussa opiskelemassa paitsi sunnuntaina. Vaikka mulla ei oo ees ollu oikeesti koulua! Ja nukuin eilen KAHTEEN, oikeesti mulla on joku niin paha ongelma ton nukkumisen kans että huh. Nukun joko liikaa tai liian vähä tai pommiin tai sitte en nuku ollenkaan, yhyy ei niin kiva. Vois yrittää vähä vaihtaa rytmiä tai jotain... Ja tajuatteko että nyt on jo lokakuun puoliväli? Siis mihin kaikki päivät vaan menee, jouluki on varmaan niinku tyyliin huomenna. Confusing.

Aino tulee tänne ylihuomenna pariksi päiväksi, uujee pardiiii! En oo sitäkää tyttöstä nähny varmaan puoleen vuoteen. Sitte viikonloppuna lähen meijän perheen kans johonki ihme mökille jonnekki etelä-suomeen, aika random. Mutta saanpahan syödä sitte viikon äitin tekemiä ruokia<3 Ja lukea koko viikon tenttiin myös, jes. Ja hei muutes hyvää syyslomaa niille joilla se jo on, pus :--)

Love, Heidi
Ps. Pieni vinkki vielä vaan teillekki, että jos ette jaksa laittaa hajuvettä aina uudestaan ja uudestaan päivän aikana niin kannattaa kokeilla sen kaatamista hiuksiin! Mää vähä vahingossa tunaroin perjantaina ja vieläki tuoksuu hiukset oikein hyvälle vaikka oon ne pessy sen jälkeen ainaki kahesti... :--D

torstai 11. lokakuuta 2012

You're gonna miss me when I'm gone


H: Morowa, tänään on taas kiva päivä ja oon niin energisellä tuulellaki että huh huh. Meen näköjään tämmösellä tahdilla, että joka toinen päivä oon ilonen ja joka toinen päivä vaan datistelen ja angstaan :-D Eilen nimittäin oli just tommonen päivä. Koulun jälkeen tulin vaan kotiin ja makasin sohvalla ja datasin ihan koko päivän. Mutta kyllä mää katoin Gleetä ja söin poppareita hehe.. Yhessä vaiheessa päätin laittaa silmät kiinni vähäks aikaa ja laitoin lällylaulun soimaan. Sitte ehtiin nukahtaa sen laulun aikana ja nähä unta että ajoin pyörällä ja selitin kaverille jotain juttua ja heräsin siihen, että kaaduin sillä pyörällä siinä unessa. Ja kun heräsin niin se sama laulu soi vieläkin.. eli otin semmoset yhden minuutin torkut :---D

Tänään oon ollu reipas päivä, lukuunottamatta sitä että nukuin aamulla pommiin enkä ehtiny luennolle. Note to self: älä ikinä ota aamulla kännykkää käteen ja sammuta kaikkia herätyksiä heti ku ne soi. No ei siinä mitään, tuo vaan tietää vähä korvaavia tehtäviä ja ihan ku ei ois tarpeeksi jo kaikkee tehtävää :-)))) Mutta eipä paljo mua liikuta nyt ku kaikki on ihan kivaa.

hymy Tallennetut kuvat19 phoo Tallennetut kuvat21 bts pardi

Enää 35 päivää MN-festareihin jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee! En jaksa oottaa. Huomenna herään aikasin (nii varmaan) ja meen pankkiin että saisin uuden avainlukukortin. En oo tietenkää siis hukannu sitä edellistä. Hyvää melkein viikonloppua vaan kaikille hih.

Love, Heidi
Ps. Hassua, kuinka hyvän tuoksuinen huulirasvakin voi tehdä onnelliseksi. Se tuoksuu ihan muumilimsalle!

tiistai 9. lokakuuta 2012

LOOK WHAT I'VE GOT

12345 pipaa

H: Uus pipooooo! Tilattiin Eden kans tollaset tossa viime viikolla ja nyt hain sen tänään postista jippiii. Lähetin samalla Eden pipon eteenpäin Ouluun päin, kohta pupu saat oman tummansinisen yksilösi! :-) Muita kivoja juttuja on, että ripustin just jouluvalot tänne kämppään. Ei ne näytä jouluvaloilta vaan tommosilta söpöiltä valoilta wa :-D ja sitte että ostin kaupasta vihdoin yliviivaustusseja ja superkivan vihkon/kirjan. Ja lämmitin pinaattikeittoa namiiiii. Ja ainiin, en ostanu ruokakaupasta karkkia!! Mietikkääpä sitä, melkein mahdoton tehtävä mutta en ostanu, ihan pokkana vaan kävelin irtokarkkihyllyn ohi. Syynä siihen on karkkilakko (niimpä lol tiedän lakot on ihan turhia muttaku yhyy) joka alotettiin eilen eden kanssa. Ja se kestää jouluun asti. Niimpä ihan varmasti. Kyllähän sitä löytyy positiiivisa juttuja ihan arkielämästä ku alkaa aatteleen. Alkais vaikka tekeen läksyjä<3

Love, Heidi

maanantai 8. lokakuuta 2012

Mondaymonday

M: Heiii! Heidi parka siellä junassa :< Kyllä se aika nopeeta menee ja kohta ootki jo Vaasassa! Inhottavaa, ku nähään Heidin kanssa seuraavan kerran sillon puolentoista kuukauden päästä niinku se vissiin jo selittiki :-D Sehän on yhtäkuin ikuisuus. Nyt mää täällä datistelen, Saken kaa lanit ja mussutan karkkia. Oon nyt ollu sakella koko päivän ja ollaan nukuttu semipitkään, käyty jopa pihalla ja mäkissä vastapainoksi ja näin :-) Niin, että hyvin rentooaaa..

hie3no aaaIMG_0335hh sakke hhk 
 Hei muuten kaikki instagram-ihmiset voi seurata mua, oon siellä nimellä Marissofian :-) Ois kivaaaa. Oon ihan koukussa siihen..  XOXO MARI

POLAR BEARS

H: ÄRRRRsyttää. Ei kiinnosta ei kiinnosta ei kiinnosta, istua tänään junassa, HOHO RUNO. Mutta  vihaan sitä niin paljon! Ihan toimettomana siinä vaan töllistellä melkeen viis tuntia. Parasta vai parasta. Vielä parempaahan on tietenkin se, etten oikeesti oo ees toimeton vaan se hemskutin tiivistelmä odottaa vieläkin tekijäänsä. Lisäksi en jaksa pakata. Ei kiinnosta niin pätkän vertaa. Vihaan kun junassa pitää raahata aina miljoonaa laukkua ja kassia, lippua ja lappua ja läppäriä. Hyi. Tunnetteko tuskani?  Mutta on kai se sen arvosta, taas oli niin kiva viikonloppu kotona.

löl 23 1234

HIH ihanat pipot meillä jotka tosin olivat vain lainassa molemmat :-) Mutta niin, THANK GOD pupu nimeltä Edith keksi että nähään vielä tänään kun sillä on hyppy niin mennään kahville. Jes jes jes. Piristi päivää kuin kesän ensimmäinen mansikka. Öööö. Ja mulla on jo ikävä tota yhtä jääkarhua, nähdään seuraavan kerran ehkä puolentoista kuukauden päästä jos ei jotain yllättävää tapahdu. Oikeen niin ootan kuinka nämä tulevat päivät tulee kulumaan niin hitaasti. Okei nyt loppu tämä :--D HYVÄÄ MAANANTAITA KAIKILLE, pus ootte kivoi.

LOVE, Heidi

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

You took my hand and danced with me in the shade

H&M: Terveppä terve taas :-D Aateltiin, että ku kerran nyt ollaan yhessä, nii postataanki ihan sen eestääää, ku aika vaivaista muuten ollu tää meidän blogielämä viimeaikoina, haha. Tosiaan oltiin hiukka ahkeria näitten postausten kanssa nii älkää missatko noita kahta edellistä. Nyt se sitte taas lopahtaa, ku erotaan, NO EI OIKEESTI! Elämä on parasta ja paras on elämää. Huomaatteko, että Heidi nyt kävi siellä kampaajalla ja leikkautti hiukset ja sitte kotona vielä värjäs. Ei mitään mullistavaa muutosta, mutta tykkää kyllä hän. Ja minä myös. Ja Heidi tykkää verkkotentistä varsinki ihan sikkenä ja mää tykkään siitä, että kohta on syysloma, vaikkei se mulle mitään erityistä lomaa tarkotakkaan.

syksyshoot2 oioi fghjl
dertyu syksyshoot3

Punaista, punaista, punaista ja punamultamaalia uudessa takissa..

XOXO MARI JA HEIDI